Automaatio, Elcom

Teknologia 13

Messukeskuksessa 1.–3.10. pidetty teknologia-alan messukokonaisuus kokosi alan ammattilaiset yhteen kolmeksi päiväksi. Teknologia 13 -kokonaisuuteen kuuluvat ammattimessut Automaatio, Elkom, Hydrauliikka & Pneumatiikka ja MecaTec. Kilpailun tuomariston muodostivat : Anne Karhola Hydrauliikka & Pneumatiikkayhdistyksestä, Elkomit toimitusjohtaja Veli-Matti Kankaanpää, Jan Sucksdorff Teknisen kaupan ja Palvelujen Yhdistyksestä ja Messu- ja somistusalan liiton edustajana Petri Vanhala.

 

Alle 40 m² osastojen sarjan voitti Flextronics International Sweden, jonka osaston oli suunnitellut Per Olsson. Osastossa tuomariston huomiota kiinnitti tyylikäs värien valintaja avoimuus. Normaalia matalamman tason käyttö toimi osastolla hyvin tuoden pienelle osastolle avaruutta. Osaston puitteita voisi kuvata lähes minimalistisiksi, usein vähempion enempi. Näytteilleasettajan brändi tuli hyvin esille, lisäksi takatilojen eristäminen muusta osastosta oli toiminnaltaan kekseliäs. Osaston murrettu sininen sävy erottui edukseen valkoisista naapuriosastoista hyvänä mielenkiinnon herättäjänä.

 

Masino Oy valittiin voittajaksi yli 40 m² osastojen sarjassa. Osaston suunnittelusta ja rakentamisesta vastasi Ständi Oy. Myös tämä osasto kiinnitti tuomariston huomion tummilla rakenteilla, joita oli sopivasti kevennetty kullanvärisillä elementeillä ja yksityiskohdilla. Osasto oli yleisilmeeltään erittäin siisti ja tuotteet tuotu esille sekä näyttävästi että erittäin hyvin valaistuna. Valojen kohdistus oli ammattimainen ja korosti hienosti tuotteiden metallista kiiltoa muuten tummassa ympäristössä. Tilankäyttö oli osastolla esimerkillisesti suunniteltu ja osaston eri tilojen rajaus oli tehty oivallisesti. Tumma osasto joka kuitenkin huokui lämpöä. Henkilökunnan toiminta ja palvelu alttius oli hyvä, lisäksi henkilökunnan asusteet oli mietitty osaston ilmeeseen sopivaksi ja kuitenkin asiakkaista erottuviksi.

 

Flextronics

 

Masino Oy